Miltä kodin palaminen tuntuu itsestä ja mitä 3- vuotiaani ajattelee asiasta

Olen joskus ajatellut, että kodin palaminen on pahinta, mitä ihmismenetysten jälkeen voi kokea. Ajattelen ehkä vieläkin osittain niin.  Kuitenkin olen myös tajunnut hyvin konkreettisesti, että kun ihmiset ovat kunnossa ja vahingoittumattomoa, oikeastaan kaikki on ihan hyvin. Meillä on muunmuassa molempien lasten synnytyksissä ollut läheltä piti- tilanteita ja esikoisen kohdalla todella ehdin hetken luulla lapsen kuolleen, joten tiedän kyllä, mitä menettämisen pelko on. 

Tulipalossa paloi muistoja. Meidän tapauksessa ylisukupolvisia muistoja. Meidän paneloiduissa lautalattiaisissa huoneissa on juossut sekä mieheni, hänen sisaruksensa että minun omat lapseni. Paloi myös kauniita tavaroita ja yhdessä rakentamamme pesä. Kuitekin olen ollut asiasta yllättävän vähän surullinen. Enemmänkin tunteitani kuvaa sanat ärsytys, kiukku ja toisaalta helpotus ihmishenkien säästymisestä. Olen myös kyennyt yllättävän hyvin ajattelemaan tilanteen positiivisia puolia. Vaikka en olisi missään nimessä halunnut eroon vanhan talomme puisista sisätiloista, pääsen nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä vaikuttamaan oman kotini pintamatteriaaleihin. Riippuen toki vakuutusyhtiön ratkaisusta talon kohtalosta.  Purkamista kyllä pelkään. Meidän vanhaa huvikumputaloa tulisi kyllä ikävä.

Entä sitten lapset? Pienempi lapsista on vauva, joten häneen muutos ei ole juuri vaikuttanut. Ympärillä on samat tutut aikuiset ja arki jatkuu. Esikoinen puhui palosta alkuun usein. Hän ei koskaan nähnyt liekkejä, vain savua. Hän kertoi alkuun usein, mitä on tapahtunut; "tuli kodista savua, minun huoneen ikkunat meni mustaksi ja keittiön ikkuna meni rikki. Äitiä harmitti, mutta ei voi vi*** eikä voi paska" . Esikoinen otti tapahtumat suhteellisen rauhallisesti. Kun käymme oman kotimme pihalla, hän haluaa aina katsoa taloa ja muistelee tapahtumia. Tavaroiden tai kissan menestys ei ole ottanut erityisen koville. Hän tietää nykyisin liiankin hyvin, että uusia tavaroita saa kaupasta. Kissan kuoleman hän oikeastaan ohitti vain kommentoimalla " ostetaan uusi" ja aina välillä kyselee, mistä uusia kissoja saa. Ja kaikki kaupan kassoista lähtien ovat saaneet kuulla kuinka valkoinen koti paloi, mutta nyt olemme keltaisessa varakodissa ja vakuutusyhtiö korjaa vanhan tai rakentaa kokonaan uuden. On onni, että pienempi lapsi on vauva eikä todella ymmärrä tapahtunutta ja toisen kanssa pystyy jo keskustelemaan.